Polttarit
Yllätä polttarisankari ja järjestä ikimuistoisen ihana päivä! Oli tarkoituksena sitten pitää railakkaat tai rentouttavat polttarit, kaikki lähtee liikkeelle huolellisesta suunnittelusta. Juhlatila, teema, tarjoilut, leikit ja aktiviteetit on tärkeä lyödä lukkoon hyvissä ajoin, jotta voitte juhlapäivänä keskittyä olennaiseen – juhlahuumasta nauttimiseen yhdessä! Aktiviteetiksi sopisi esimerkiksi lasersota, pakohuoneet tai drinkkikoulu.
Ohjelmaa pullollaan olevien polttareiden suunnittelu voi vaatia runsaasti aikaa ja vaivaa kaasoilta ja bestmaneilta. Anna meidän helpottaa suunnittelustressiä ja jakaa parhaat vinkkimme juhliin kuin juhliin! Ota ideat haltuun ja varmista unelmien polttaripäivän niin itse sankarille kuin muullekin polttariporukalle. Esimerkiksi Vauhtifarmi on loistava valinta jos haluaa paikan jossa juhlia ja yöpyä sekä tehdä monipuolisesti aktiviteetteja. Klikkaa yllä olevasta hakupalkista tapahtumatyypiksi polttarit ja löydät kaikki tarjolla olevat vaihtoehdot!
Aloita suunnittelu oleellisimmasta
Nimittäin aikataulusta. Ensimmäisenä kannattaa kerätä tulevan morsiamen tai sulhasen toivomat vieraat yhteen ja aloittaa polttarien suunnittelu hyvissä ajoin ennen häitä. Varsinkin kiireisen hääsesongin keskellä kannattaa päivä varata kalenteriin mahdollisimman aikaisin. Jos suunnitelmissa on järjestää yllätyselementti, varmistakaa myös, ettei juhlakalu ehdi varaamaan mitään päällekkäin polttaripäivän kanssa. Voitte ottaa puolison mukaan juoneen tai vaikkapa suunnitella yhdessä sankarin kanssa valereissun, joka paljastuukin yllättäen polttareiksi!
Tekemistä ja kokemista kehiin
Polttaripäivälle- tai viikonlopulle kannattaa hahmotella raamit ja alustava aikataulu, joihin rakentaa erilaista ohjelmaa. Polttarisankarilta itseltään on hyvä kysyä etukäteen toiveita juhlia koskien ja varmistaa, että polttareista tulee juuri hänen näköisensä. Tai ehkä tunnet polttarisankarin niin hyvin, että uskallat yllättää hänet räväkälläkin ohjelmalla!
Toinen nauttii rentoutumisesta skumppajoogan tai hotelliviikonlopun parissa, kun toinen taas janoaa jännitystä ja adrenaliinia pakohuonepeleistä tai rib-veneilystä. Kultainen keskitie vetoaa usein vaativaankin juhlijaan. Myös juhlijoiden budjetti rajaa polttarisuunnitelmia olennaisesti. Onnistuneiden polttareiden ei tarvitse viedä ketään vieraista vararikkoon.
Hemmottelua
Happensin kautta löydät lukuisia vaihtoehtoja erilaiseen hemmotteluun. Yksityinen kylpyläelämys virvokkeilla ja vartalohoidoilla vai ainutlaatuinen työpaja oman kasvojenhoitotuotesarjan valmistamisen parissa? Öljyjä ja seerumeita, kuplia poreissa ja lasissa. Tuleva morsian approves! Vaikka hääruokia tuskin tarvitsee itse valmistaa, saattaa polttarisankari nauttia myös erilaisista kokkauskursseista. Myös mökkireissu menee hemmottelun puolelle!
– vai hurjastelua?
Tulevat häät jännittää ja keho käy kierroksilla jo paikallaankin ollessa. Ehkä polttarisankari pitäisi viedä purkamaan energiaa jonkin hurjemman aktiviteetin parissa! Ammuntalajikokeilu vai fatbikeretki? Seinäkiipeilyä vai pelastuspuku-uintia jäiden seassa? Lasertaistelu vai jousitaistelu? Happensilta löydät aktiviteetteja niin veriselle kilpailijalle kuin hauskanpitoa janoavalle ikiliikkujallekin. Pilke silmäkulmassa mennään, eikö?
Onnistunut ohjelma –
ja lystikkäät leikit!
Tunnelma on tärkein
Merkittävin ja mieleenpainuvin asia onnistuneissa polttareissa on iloinen yhteishenki ja lämmin juhlatunnelma. Pienten yksityiskohtien mokaamisesta tai unohtamisesta on turha stressata. Tärkeintä on, että päivä on unohtumattoman hauska niin polttarisankarille kuin seurueelle. Polttarien järjestäminen on huikea kunniatehtävä, joka kannattaa ottaa vastaan innokkaalla asenteella. Rakkaan ystävän tai perheenjäsenen juhlistaminen ikimuistoisten polttarien merkeissä kuuluu ehdottomasti elämän yhteisiin kohokohtiin. Kuohuvat auki – nyt on aika juhlia!